No jopas taas vierähti jokunen päivä näistä kirjoitushommista. Mietitäänpä taas eloa taaksepäin...
No vappuna meillä oli elämää kun keskiviikkona alkoi pidennetty parisuhdeviikonloppu, kun Kauhavan varikset Sari, Pekka, Saana ja Miisa pörähtivät meille ja kohta perään (taas viimeisenä ;) )Oulun harakat Pia, Pete ja Pinja. Kauhavalla oli tuolloin jo ihan kesämeininki, aurinko paistoi, linnut lauloi, ruoho vihersi, kun taas täällä oli melkein metri lunta eli meidänkin pihalta näkyi vain aidan tolppien kärjet lumen alta, nurmikkoa ei tosiaankaan vielä missään. Sari oli ihan hermona, että mitä vaatetta ottaa lapsille mukaan ja raahas sitten mukaan toppapuvut, kuomakengät jne. No enhän voi nut arvata, että koko vappuviikon oli lämmintä +20 astetta ja lumetkin suli melkein kokonaan pois.Tytöt kirmas pihalla t-paidat päällä, taidettiin sille Miisalle kerran pukata ne kuomat jalkaan asti.  Mutta oli täällä oikeesti ihan talvi ennen sitä! Vappu meni perinteisellä kaavalla eli simaa, munkkeja, ilmapalleroita, serpenttiniä ja kaupungille ylioppilaslakit päässä herrastelemaan. No sima oli niin pahaa, että sitä ei pystyny juomaan ees Vinski eikä meillä kyllä noita hattujakaan ollu päässä eikä taidettu ees käydä kaupungilla. Kaapit pursus ruokaa ja niitä tuhottiin parhaan mukaan. Pe käytiin shoppailemassa tyttöjen kans mun töitten jälkeen, la häippäs Oulun rakentajat maalaushommiin, me muut sitte taas shoppailtiin ja sitten ruksi seinään, me lähettiin illalla Sarin kans baariin!!! Sitä ei olekaan tapahtunut moneen vuoteen, joten oli aikakin. Kotona vähän fiilisteltiin fisu- ja leijonapaukkujen voimalla, käveltiin catwalkilla ja silleen. Taksikuskimme oli hieman yrmeä, joten palaute taksiliitolle lähti vetämään :) Kaupungilla joku ampu meitä, muuten meni ilta ihan hienosti. Vientiä ei ollut, joten se oli vähän masentavaa, mutta lohduteltiin toisiamme ettei kukaan uskaltanut lähestyä meitä ku oltiin niin hyvän näköisiä...Joo-o. Kauhavan seurakunta häippäs sunnuntaina ja me käytiin taas shoppailemassa.

Niin ja Napilla alkoi juoksu 2.5 ja vein sen progesteronitestiin jo juoksun 5. päivä eli tiistaina, että ainakin ollaan ajoissa, kun viimeksi kävi huonosti. No ajoissa oltiin, tulos 0,7 eli ei oikeastaan mitään. Eläinlääkäri sanoi, että torstaina ei välttämättä ole mitään hyötyä vielä ottaa uudestaan, pe ja viikonloppuna testiä ei voi ottaa. Ja maanantaina voi olla jo liian myöhäistä. No laskeskelin sitten viime juoksua, eli silloin proge otettiin juoksun 10. päivä ja silloin ois ollut liian myöhäistä enään lähteä, koska vastausta odotellessa meni päivä ja matkassa Helsinkiiin toinen päivä. Lähdimme Napin kanssa junalla kohti Helsinkiä lauantai-aamuna eli juoksun 9. päivä ja ensimmäinen astuminen tapahtui lauantai-iltana. Elvis hoiti hommansa hienosti vanhalla rutiinilla, Nappia hiukan jänskätti. Nappi ja Elvis kohtasivat toisensa myös sunnuntaina ja maanantaina ja silloin homma toimikin niin helposti, että hyvä kun autolta päästiin kaveltyä muutama metri pois niin olivat jo nalkissa. Toivottavasti reissu tuotti myös toivottua tulosta ja Pikku-Nappeja ja Pikku-Elviksia syntyisi heinäkuussa! Ultraan mennään 4 vkon päästä ja laskettu aika olisi 12.-14.7. Ihan hyvään aikaan sikäli, että olen vielä kesälomalla.

Etelässä näin myös Jussi-pikkuveikan, joka ystävällisesti mua kuskaili ja majoitti. Lapsuudenystävääni Päiviä näin useamman vuoden tauon jälkeen myös ja heidän luonaan oltiin myös yksi yö. Sattumalta asuvat nykyään samalla paikkakunnalla kuin Napin sulhanen eli Vihdin Otalammella, joten astutusreissut kävivät näppärästi. Päivi ja Marko sekä Lauri-poika 1,5 vuotta olivat rakentaneet vuosi sitten talon keskelle ei mitään, joten siellä oli kyllä rauhaisaa asustella koirien kanssa. Koiria oli kolme kipaletta, bouviereja ja nuorimmainen Elmo 11 vkoa vanha ja aivan syötävän suloinen. Mun kohtaloksi koitui Päivin kissa, joka laukas semmoinen hengenahdituksen, että pari yötä meni valvoessa vaikka piippua vetelin melkein parikymmentä kertaa päivässä, ei kertakaikkiaan happi kulkenut. Kun pääsin tiistai-aamuna junalla Roihin 7.53 ja töihin klo 8.00 niin marssin tohtorin luo pyytämmän luvan, että otan spiralla vähän lääkettä ja lähen sitten pitämään vastaanottoa. No hän tuumas ettei minnekään töihin, sairaalaan sut pitäis lähettää. Keuhkot vinkui ja pihisi ja peffit 200 luokkaa. No sain lääkettä ja lähin samantien sairaslomalle eli semmoinen reissu. Jospa tästä huomenna jo töihin kykenis, heti kyllä rasituksessa alkaa puuskututtaan. Mulla on nyt sitten kortisonikuuri ja Pulmicort aloittettiin hoitavaksi astmalääkkeeksi. Pitää nyt vain toivoa, ettei tämä rupea toistumaan kovin usein. Ainahan mulla kissoista alkaa henkeä ahdistamaan, mutta AINA mennyt ohi kun muutaman hengenvedon ottanut avaavaa lääkettä.

Viikonloppuna tulee Sari, Ismo ja lapset kylään Salosta, joten pitäisi alkaa pikkuhiljaa kuuramaan mökkiä ja leipomaan jotakin. Tänään en vielä jaksa, sen verran heikolla hapella, mutta yritetään huomenna.

Sitten kuvia: Tässä kuukauden takaa Tipsun 6v-synttäreiltä
1556428.jpg

Sitten Sari-kokki
1556436.jpg

Tytöt naamiaisasuissa, vasemmalta Taika, Pinja piilossa, Saana, Miisa, Tipsu
1556435.jpg
Päivin ja Markon uusi talo ja koiriakin näkyy jos osaa etsiä
1556437.jpg

Suloinen Elmo-vauva

1556440.jpg

Ja ah niin rakastunut pariskunta...evvk...Elviksellä syksyllä ajeltu turkki ihan klaniksi, joten siksi ei vielä läheskään täydessä pituudessa ole
1556459.jpg