No joo. Mitähän sitä meidän elämässä olisi tapahtunut sitten viime päivityksen. Ollaan näköjään oltu toiveikkaina menossa tokokokeisiin.  Tämännäköisinä tultiin sieltä sitten kotiin Eli ihan putkeen ei mennyt...Siis se koe oli ihan törkeä, olen yrittänyt sulkea tämän kauhean hetken pois ajatuksistani, mutta palataanpa vielä siihen nöyryyttävään kokemukseen. Nappihan oli taas vauhdissa...Paikallaolo meni hyvin kuten aina eli siitä kymppi. Tosin samantien kun oltiin saatu arvostelu ja lähin aikaisemmin rivistä pois kun oli eka koirana niin se ponkas tuhatta ja sataa repulle hakemaan herkkuja. Ja saikin puoli pakettia kissanruokaa. Sitten takaisin baanalle. Seuraaminen oli ihan karseaa, se varmaan mietti sitä kissanruokaa eikä keskittynyt yhtään. Siitä varmaan joku kasi. Liikkeestä istuminen ehkä nollille tai vitska, en muista. Seras hyvin, istu nopeesti, mutta kun palasin sitä kohti niin pojong se lähti "hieman" ennakoiden juoksemaan palkalle. Sain onneksi pidettyä sen kehässä. Luoksetulo oli tosi hyvä, nopeat pysähtymiset, oisko ollut kymppi. Ruutu meni nollille, meni ruutuun, mutta itse arvioin paikan väärin ja oli osaksi ruudun ulkopuolelle. Hyppynouto tais mennä nollille kans, joo, palas hyppäämättä takaisin. Tässä vaiheessa sitten keskeytin, koska koira ei ollut lainkaan hallinnassa oikeastaan koko kokeen aikana. Heti jos hiukankin ote herpaantui niin se yritti karata sinne halvatun repulle ja haukkua räksytti, se oli niin karmeeta menoa, että ihan oikeesti HÄVETTI! Tuomarikin sanoi kun siirryttiin luoksetulon jälkeen kehän toiselle reunalle ja Nappi yritti koko ajan rynniä ulos kehästä, en saanut pidettyä sitä sivulla ollenkaan, että voittajaluokan koiran pitäisi olla hallinnassa myös liikkeiden välillä...Näinhän se todellakin on ja meillä se ei näköjään onnistu. Kyllä koira meni aika haipakkaa kehän jälkeen häkkiin etten tee siitä kinttaita...Vaikka eihän se koiran vika ole, itse olen sen noin opettanut ja keskittymiskykyhän sillä ei ole paras mahdollinen. En ole koskaan vaatinut sitä rauhoittumaan, vaan musta on vaan ollut kiva kun se vähän hästää. Nyt sitten vaan pomppas hästääminen astetta korkeammalle tasolle.

Tämän reissun jälkeen pantiinkin koko koiraharrastus sekä agin että tokon suhteen tauolle. Saapa hieman hengähdystaukoa ja aikaa miettiä miten jatketaan. Miettiminen on kyllä jäänyt vähän vähäisemmälle, mutta nyt taas ollaan alettu hissukseen treenailemaan. Ilmoitin sen jo toukokuulle omiin tokokisoihin, toivottavasti ei nyt vaan juoksua pukkaa just silloin. Toukokuun lopulla on myös agikisat, jonne aattelin Napin lisäksi ilmoittaa myös Ruusu debyyttikisoihin. Pitäs vaan opettaa se pujottelemaan ennen sitä. Muuten Ruusu on kyllä aika lupaava agilitykoira Varmaan käyn juoksemassa jonkin radan Unnankin kanssa siellä. Huomenna olisi pienet sulkeiset tiedossa.

Napin lapsosista Luva ja Ruusu on käynyt terveystarkastuksissa. Luvahan kävi jo syksyllä silmä-ja polvikuvissa, jotka ok. Nyt myös kyynärät ja lonkat näyttäneet hyviltä, lopullista lausuntoa kennelliitosta ei ole vielä tullut. Ruusu kävi terveystarkastuksessa viime sunnuntaina klo 13, kun meillä alkoi Tinjan 8-vuotissynttärit klo 14. Passitin Vinskin lähtemään sen kanssa, ja kahden aikoihin kannettiin kotiin unelias pikkukoira. Sinne se teljettiin makkariin peiton alle jatkamaan unia ja hyvin nukuttikin koko synttärien ajan. Ruusulla myös terveet silmät, lonkat ja kyynärät ok myös. Lausuntoa odotellessa.

Ylihuomenna lähdetään työporukan kanssa Rukalle laskettelemaan, tosin povattu vesisadetta...No keskitytään sitten after skihin. Varmaan kiva, mutta rankka reissu tulossa pe-su. Sitten lähdenkin heti maanantaina päivällä Tampereelle, meillä on siellä koulutus työn jakamisesta perusterveydenhuollossa. Meiltä lähtee sinne viiden hengen iskujoukko meidän ja Pulkamontien terveysasemilta. Tästä koulutuksesta on toivottavasti apua kun meillä alkaa se (jos se nyt joskus alkaa) lääkäri-hoitaja työparimalli.  Sitten olisikin pe taas lähtö Helsinkiin, kun lähemme Ullan kanssa käyttökoirien edustajina SAGI:n kokoukseen. Joudun lentämään kymmenen vuoden tauon jälkeen ja kohta alkaa jo hermostuttamaan. Olen niiiiin lentokammoinen, että täytynee doupata itsensä, että suoriutuu tuosta matkasta. Muuten kyllä varmasti kiva reissu! Sitten pukkais parisuhdevkonloppua Oulussa seuraavana viikonloppuna 6 aikuista ja 7 lasta... Ja toukokuussa ois tosiaan jo näitä kisaviikonloppuja tulossa. Joten jospa sitä tästä talven möllötyksestä alkaisi pikkuhiljaa heräämään. Tai sitten burn out heti kesän kynnyksellä.

Kaikki siis suht hyvin täällä pohjoisessa. lumet sulaa, asfalttikin jo näkyy. Pihalla tosin vielä metri lunta. Ai niin meillähän on ollut kohta kuukauden yksi ylimääräinen karvakasa, nimittäin Minnie-bortsu. Isä on huidellut pitkin maailmaa, niin koiran pukkasi meille sen omistajille hoitoon. On se omituista Vappuna viedään takaisin Raaheen täältä hullunmyllystä. Siellä saavat papan kanssa käydä linturetkillä eikä oo kauheata hälinää koko ajan ympärillä. Hyvin on Minnillä mennyt, yksi tappelu ollut Napilla ja Minnillä, vissiin jostain keittiön ruoanmurusista. Vinski keskeytti sen alkuunsa ryntäämällä saunasta löylykauhan kanssa, jolla kumautti näitä pikku ystäviä. Reikiä ei tullut, joten aika harmiton yhteenotto. Löylykauha meni vaan vähän mutkalle...