Tuumii Tähti. Eilen oltiin pentujen kanssa hallitalkoissa muutaman tunnin ajan. Mun talkoilu oli kyllä melko ala-arvoista kun piti hyysätä noita kakaroita. Mutta olin ainakin hengessä mukana.. Yksitellen ne kävi tepastelemassa, välillä tekivät tuttavutta Vippi-bortsuneidon kans. Kaikki kakarat oli ihan supereipaita, Tähti oli aivan elementissään kun se hengaili tuolla kuin isot pojat konsanaan. Ei jännittämisestä ollut tietoakaan. Kaikki meni hyvin siihen asti, kunnes joku sankari päätti kakata häkkiin ja sitten ne tietenkin tepasteli sen päällä ja sitä kakkaa olikin sitten kaikkialla. Ja haju sen mukainen. Tokihan ne muutamat pissat teki halliin, mutta olin ajan hermoilla seuratessani niitä paperitukon kans.

Tähti the leader, bortsu pysyy arvonsa mukaisesti perässä

Arto treenas Tähdelle jo puomin alastulokontaktin kuntoon

Ja taas mennään, nyt Tuukka seuraa...

Läpyskä-Lätsä ja reippaita talkoilijoita

Mattojen teippausta ja sammuneet pennut

Tiuku (Hupi) punnittiin kesken unien

Ja unet jatkuu paikasta riippumatta

Samoin kävi Jekulle (Antero). Onkohan nuo pennut jo hiukan liian isoja tuohon kapistukseen..?

Lätsä on ruoka-aikaan paikalla ja valmiudessa myös ruoka-aikojen ulkopuolella

Äiti ja tytär (Töpö)