Jo vain, huomasin tuossa mennä viikolla, että jotta tokokisatkin olisi ihan justiinsa eli 7.5. Ollaan me muutaman kerran ruutua treenattu ja hiukka seuraamista, mutta siinä ne kiihkeimmät :) Metallikapulakin hukassa ja tokohyppy rikki niin sekin rajoittanu hommaa. Mentiin sitten viime vikolla tokotreeneihin, että saatiin nuokin liikkeet treenattua. Kauko-ohjauksen olemassaolon muistin myös siellä. Kirsi liikkuroi mulle tunnarin, joka oli hiukan epävarma, mutta oikean toi. Luoksetuloa pitäisi muistaa ottaa vielä ennen kisoja...Epäilen, että tuo ruutu tulee olemaan taas se murheenkryyni siellä kisoissa, en vaan osaa opettaa sitä tuolle paukapäälle. Jospa se tuurilla sinne juoksis... Eikun itse asiassa, vaikka mennäänkin sinne kisoihin nyt kylmiltään sen suurempia tuloksia odottamatta niin mahdollisuudet siihen ykköseen on kuitenkin olemassa. Onhan noita liikkeitä ehditty tässä vuosien saatossa treenailemaan, kyllä se ne periaatteessa osaa ja jos vain malttaa keskittyä niin toivottavasti tekeekin. Pakkohan se on oman kerhon kisoihin kannatuksen vuoksikin jo osallistua

Pääsiäisenä käytiin Pellossa agikisoissa, kaikki koirat menivät mielestäni tosi hyvin ja hyvällä asenteella. Omakin asenne oli melkolailla hyvä lukuunottamatta C-kisaa, joka meni vähän vasemmalla kädellä. Ruusu nousi kakkosiin nollavoitolla ja kakkosluokkien nopeimmalla ajalla, Unski teki sunnuntaina tuplanollat sijoituksilla 3. ja 4. Nappi teki myös hienoja ratoja, meidän kohtaloksi tuli A.n kontakti joka paukkui joka radalla, yhdellä peräti kaksi kertaa. Pitäs tehdä sille jotain ennen SM-kisoja...Huoh. En vain tiedä mitä. No Unna pääsee nyt tuon tuplanollansa myötä SM-kisoihin ja MM-karsintoihinkin, huippua! Ja Unskikin alkoi olla tuolla kisoissa oma itsensä, vaikka sitä noissa hallitreeneissä onkin nyt joku ahdistanut ja harrastanut laamana olemista. Rankat kisapäivät kyllä oli; molempina päivivä lähtä jo aamuvarhaisella, päivä talkoilua ja omat radat vasta iltapäivällä. Meinas olla jo melko hyytynyt olo siinä vaiheessa ja varsinkin kun lauantaina piti juosta kolmella koiralla samassa luokassa niin meinas vähän ahdistaa. Mutta itse asiassa yllättävänkin hyvin jaksoin juosta radat, olin ajatellut, että se olisi ihan täyttä tuskaa, mutta ehti siinä parin koiran välissä ihan hyvin henkeä vetämään. Keskittymiskyvyssä se toki näkyi, että oli tiuhaan useampi lähtö, tuntui, että kaikki voimat menivät vain siihen fyysiseen suorittamiseen.

Olin taas varustautunut hyvin kisoihin kuvauksen suhteen. Mulla oli kamera mukana, mutta kappas muistikortti puuttui. Perjantain radat kuvattiin Seijan kameralla ja otin sen sitten kisapäivän päätteeksi kotia, että tyhjennän koneelle. No sitten lauantaina  ei voinut enää kuvata silläkään, kun olin unohtanut Seijan muistikortin tietokoneeseen, kameran olin kuitenkin muistanut ottaa mukaan. Lauantain ratoja ei siis ole dokumetoituna.

Laitoin juutuubiin Ruusun molemmat radat ja Napin ja Unskin yhdet radat.

Ruusun radat

www.youtube.com/user/mccorv1ne#p/a/u/2/N9EAsPQL1bk

www.youtube.com/user/mccorv1ne#p/u/3/HhJmIuhyNyU

Unna

www.youtube.com/user/mccorv1ne#p/u/0/QQwBFRZoLQ8

Napa

www.youtube.com/user/mccorv1ne#p/u/1/xCDMprqDTOA

Nappi kävi eilen hieronnassa, kun viime viikon agitreeneissä oli niin köppänä ja tiputteli rimoja. Aika jumissa tuo olikin, parin viikon päästä uus hieronta. Pitäs nyt muistaa päivittäin venytellä sitä.

 

Jeccu-poika (High Volts I am A Hooligan) kävi eilen ekassa pentunäyttelyssään (5-7 kk). Poitsu tulisi urospentujen tokaksi kera kp:n. Hienosti oli poika esiintynyt ja osannut ottaa lunkisti näyttelytouhut. Ja kaiken kruunasi vielä hyvä arvostelu, Onnea Jeccu ja Tuija!

Varastan pari kuvaa Tuijan Blogista

 

Hieno poika

Jos tässä samalla kuvanvarastelureissulla varastais pari kuvaa Sannaltakin...

Liinu (High Volts Igloo Inuit) 5kk

Liinulla purenta kuulemma on jo aikalailla hyvä, eli niin vain näyttää, että se pikku alapurenta korjaantui sittenkin. Tosi hienoa. Liinu aloittaa "näyttelyuran" heinäkuun eka vkonloppuna Kokkolan näyttelyssä. Pohjoisen sisarukset suuntaa seuraavana viikonloppuna Kemiin samoissa merkeissä. Tavoitteena olisi saada pentuset kokoon ens vkonloppuna niin saisin otettua 5 kk kuvat niistäkin. Ja Iitalle terveisiä Ouluun, että saa lähettää Iitastakin 5 kk kuvan

 

Mitähän muuta. Meille meinas tulla bortsunpentu, mutta ei tullutkaan. Suloinen pikkubortsu Helmi weekasi.webs.com/fi/lunareclipse.htm kävi jo meillä visiitilläkin ja oli kyllä tosi suloinen <3 Mutta Helmi oli kuitenkin jo 13-viikkoinen ja ottaisimme kyllä pennun heti luovutusiässä sekä se, ettei ajankohta nyt ihan paras mahdollinen pennunotolle ole saivat meidät tai siis Vinskin unohtamaan ainakin toistaiseksi pennunoton. Siis  minähän en ole rotua vaihtamassa, mutta Vinski on bortsuihminen eikä ymmärrä näitten meidän moppien hauskuuden päälle niin kaipa sen vuoro olisi sitten se seuraava koira saada. Eli näillä näkymin ei ole meidän huusholliin tulossa schapevauvaa muutamaan vuoteen, mälsää. Bortsuja on nyt katsottu kuitenkin sillä silmällä ja saas nähdä tuleeko meille tämän vuoden puolella sellainen...

Ruusun ilmoitin muuten luonnetestiin kuun lopussa tänne Rovaniemelle, Mäyräkoiräliiton järjestämälle sellaiselle

Saas nähdä miten meidän pikku Rusakon käy. Ruusuhan on kaksivuotias, mietin pitäisikö vielä odottaa, että se kasvaisi tovin. Mutta toisaalta, tässä vaiheessa se todellinen luonne tulee varmaan paremmin esille kuin vanhempana elämää nähneenä ja kokeneena. Mielenkiintoista.