Aloitin tämän päivityksen kirjoittamisen jo parisen viikkoa sitten, mutta kun oli niin mahdottomasti kirjoitettavaa kesän tapahtumista niin en jaksanu kirjoittaa loppuun asti vaan talletin tekstin jatkaakseni myöhemmin. Tällä hetkellä mikään noista tapahtumista ei tunnu miltään, ei oikeestaan mikään muukaan. Kyyneleet nousevat silmiin jo tässä vaiheessa ja sydämeen koskee niin, että tuntuu kuin henki salpautuisi. Vaikka Napin sairastumisesta ja diagnoosista yms.  pystyn jo keskustelemaan melko hyvin niin näitä sanoja en pysty itkemättä sanomaan; meidän Nappi on kuollut.

En tiedä saanko vielä tänäänkään tätä tekstiä kirjoitettua loppuun, asian hyväksyminen ja läpikäyminen on mulla vielä niin kesken. Suurimman osan ajasta yritän olla ajattelematta Nappia, meidän yhteisiä hienoja hetkiä sekä viimeistä tuskaista yötä, koska en halua itkeä koko aikaa. Ja itkemättä en pysty sitä vielä miettimään.

Nappi alkoi ontumaan vas.takajalkaansa heinäkuun viimeisellä viikolla, takajalan reisilihas tuntui kovana pallona, joten ajattelin, että se on jotenkin jalkansa reväyttänyt. Olimme edellisenä iltana sateella kävelleet Ounasvaaraa alas, kun Napin edestä lähti jänis liikkeelle ja Nappi otti tietty lähdöt perään. Siinä hyvinkin olisi voinut moinen tapahtua. Varasin kuitenkin ajan fysioterapeutille, joka sanoi, että takareisi on revähtänyt; hoitona 3 viikkoa lepoa, särkylääkettä ja kylmää. Niinpä me sitten tällä ohjeella edettiin. Kipeän oloinen koira ei ollut missään vaiheeessa, eikä aristellut revähdyskohtaa. Seuraavalla viikolla Nappi ontui edelleen, joten soitin fyssarille, joka sanoi, että paraneminen vie aikansa, samalla hoidolla jatketaan. Viikonlopun aikana takareisi turposi aika lailla, lihas tuntui isona kivikovana pallona ja pelkäsin, että koko jalkaa "räjähtää". Kävimme maanataina eläinlääkärillä, joka hänkin ihmetteli jalkaa, sanoi ettei ole vastaavanlaista nähnyt. Revähtymää piti kuitenkin vielä mahdollisena, jospa vain kudosnestettä/verta oli vuotanut niin paljon kudoksiin. Aloitettiin varmuuden vuoksi ab-kuuri jos jokin tulehdus siellä olisi, sekä kipulääkitys vaihdettiin. Seuraavana päivänä kävimme fyssarilla näytillä uudelleen, hän kokeili jos lymfahoidolla saisi nestettä vähemmäksi. Fysioterapeutti oli myös ihmeissään, jalka oli niin paljon pahempi kuin viimeksi, eikä hänkään ollut vastaavanlaista aiemmin nähnyt. Lymfahoidolla ei mitään apua ollut. Epäili edelleen takareiden revähdystä, joka mahdollisesti olisi revähtänyt lisää tai sitten heitti ajatuksen kasvaimesta. Nappihan oli koko sairastumisajan ollut tarmokas oma itsensä, lenkille se ei päässyt, koska levossa piti olla, muutenhan se ei sitä lepoajatusta kyllä sisäistänyt. Hyppeli kielloista huolimatta sohville, tappoi leluja ja ois ollut niin täynnä intoa johonkiin touhuiluun. Keskiviikkona soitin eläinlääkärille ja sovimme uuden käynnin perjantaille, jotta hän voisi vaikka punktoida sitä nestettä pois jalasta. Minä yritin fysioterapeutin ohjeen mukaan pitää kylmää jalan päällä niin paljon kuin mahdollista, jotta saataisiin turvotus pois. Mittailin jalan ympärystä monta kertaa päivässä ja eihän se pienentynyt lainkaan, enemmänkin kasvoi vain. Torstai-iltana tuli sitten ratkaiseva käänne jalan suhteen; koira alkoi kipuilla. Illalla oli melko levoton ja mitä enemmän yöksi mentiin niin sitä kipeämmäksi se tuli. Yö oli kertakaikkiaan hirveä; Nappi oli niin tuskainen, että mielessä kävi jo suurinpiirtein poliisin kutsuminen paikalle ampumaan se heti. Annoin kipulääkettä tunnin välein ylittäen maksimiannokset moneen kertaan. Juuri kun olin jo soittamassa päivystävälle eläinlääkärille niin se selkeästi rauhoittua; tärinä, läähätys ja tuskainen ääntely loppui ja se rauhottui paikalleen. Ei se raukka nukkunut lainkaan koko yönä, aina kun se hissukseen valahti maahan niin ilmeisesti siinä asennossa kipu nosti sen takaisin istumaan. Niin me kaksi sitten odotettiin aamua, minä Nappia rapsuttaen,  halaillen ja itkien. Soitin heti aamulla eläinlääkärille ja saimme aikaistettua tapaamisen aamupäivälle. Nappi laitettiin nukkumaan, jalasta ajeltiin karvat ja se ultrattiin. Jotain epämääräistä jalassa näkyi, mutta ei saatu selvää onko se nestettä vai jotain muuta. Jalka näytti ajeltuna ihan kauhealta, epämuodostuneelta. Lääkäri yritti punktoida useampaan kertaan eri paikoista, mutta mitään ei tullut. Siinä sitten pähkäiltiin, että mitä tehtäisiin. Koska se edellinen yö oli ollut niin kauhea niin halusin, että saadaan selvyys jalasta, joten päädyttiin leikkaukseen. Nappi nukkui ja odotteli leikkausta ja minä siinä vaiheessa kuitenkin melko levollisena sen vieressä  istuen ja rapsutellen. Leikkauksen ajaksi lähdin ajelemaan autolla, olo oli siinä vaiheessa todella jännittynyt kun odottelin lääkärin soittoa. No sitten se kauheista kauhein uutinen tuli; jalka oli täynnä kasvainta, joka oli levinnyt niin laajasti, että ainoa keino, että sen saisi pois olisi jalan amputointi. Eikä tietoa siitä onko se levinnyt jo jonnekin muuallekin. Vaihtoehdot olivat vähissä, mielestäni kolmijalkaisena elämä ei olisi Napin arvoista. Ja todennäköistä olisi ettei sekään sitä loppupeleissä pelastaisi. Niinpä sitten annoin eläinlääkärille luvan päästää Nappi pois.

En pysty nyt enempää kirjoittamaan enkä Nappia koirana muistelemaan. Laitan vain saman tekstin, joka minulla oli facebook-sivullani Napin kuoleman jälkeen.

Boisterous Zealous Zelda "Nappi" 25.8.2004-12.8.2011

Nappi nukkui ikiuneen tänään leikkauspöydälle jalasta löytyneen laajalti levinneen ärhäkän kasvaimen takia.
Kaksi viikkoa sitten minulla oli terve koira, ärsyttävyyteen asti touhottava Nappi täynnä elämäniloa, vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Nyt on vain suunnaton ikävä ja epäusko siitä mitä oikein tapahtui.

Hyvää matkaa Rakas Nappi ja kiitos näistä yhteisistä vuosista ♥
Parhaat lähtevät ensin...


"Tänään on se päivä,
kun minun matkani on kuljettu loppuun.
Olen sairas ja voimani ovat ehtyneet,
älä siis pyydä minua jaksamaan pidemmälle,
vaan pidä minua sylissäsi
ja kerro minulle kaikista yhteisistä vuosistamme.
Silitä turkkiani niin kauan
kunnes olen kulkenut rajan yli
ja sydämeni on sammunut.
Muistele minua mutta älä takerru minuun,
vaan jatka eteenpäin.
Kun aika koittaa, kohtaamme jälleen,
emmekä eroa koskaan."