Tai ei itse asiassa enään, mutta tautista aikaa on ollut. Itse olen ollut oikeastaan koko helmikuun kipeänä, muutaman antibioottikuurinkin ehdin syöpästä ja nyt olotila on kuitakuinkin niin  normaali kuin minulta voi odottaa. Koirat sai sitten sen kennelyskän, joka tuntuu kiertävän koko Rovaniemen. Ensimmäistä kertaa ikinä minun koirilla tuo tauti on, aika hyvin ollaan siis osattu sitä vältellä muutama vuosikymmen. Vinsentti aloitti ja Luva lopetti. Eilen ei enään Luffekaan yskinyt, joten jospa se oli nyt tässä. Mitään ei siis olla tehty, eikä lenkilläkään juuri käyty. Tänään pääsi ekaa kertaa Ruusu ja Vinsentti jäälle juoksemaan kun käytiin hiihtämässä, Luffe kävi sillä välin vielä tyttöjen kanssa remmilenkillä, kun en sitä vielä uskaltanut juoksemaan viedä. 

Niin siis meillä on nyt toistaiseksi kolme koiraa, kun Luva tuli meille helmikuun lopulla hellustelureissulle. Urosvalinta on taas yllättäen soutamista ja huopaamista, päätös kuitenkin tuli tehtyä muutama viikko ennen astutusta. Ettei mitenkään viime tippaan jäänyt...

No mutta mennäänpä tapahtumissa aikaärjestyksessä niin muistan suurinpiirtein kaikki oleelliset kertoa. Eli helmikuu aloitettiin Ruusun kanssa tokoilemassa Kemijärvellä 9.2. En treenannut oikeastaan lainkaan Tornion kisojen jälkeen ennen "viimeistelytreenejä" hallilla muutama päivä ennen kisoja. Ja nehän meni ihan persiilleen. Koira ei osannut enäään hypätä ja seisomisessa läsähti aina maahan tai istumaan. Pikkuisen alkoi paniikki iskea ja oli pakko käydä vielä kisoja edeltävänä päivänä noita liikkeitä hinkkaamassa haliilla. Edelleen tuli virheitä, mutta muutama onnistunutkin suoritus. Hiukan epävarmoin fiiliksin lähdettiin kisoihin. Itse kisat meni tuloksellisesti hyvin 194 pistettä, tosin tuomari oli hyvin hellämielinen. Mutta en ollut lainkaan tyytyväinen koiran suoritukseenn. Tai no olin jollain määrin tyytyväinen, mutta pettymys oli päällimmäinen tunne kun kehästä tultiin. Kymppilinjalla mentiin luoksetuloon asti, jossa koira meni paikka-käskyllä maahan, muuten liike meni hyvin. Tämän jälkeen alkoi taso laskemaan kuin lehmän häntä, aivan kuin koira olisi tiennyt, että teki virheen. Ennakoi hulluna seisomaan menossa, jäi kyllä sitten seisomaan. Hypyssä varmistelin toden teolla ja autoin vartalolla koiraa hyppäämään. Tuomarihan kyllä kehui kovasti lopussa koiraa, kuulemma suuri tulevaisuus edessään, itse olin vaan, että joo joo. 

No tässä linkki www.youtube.com/watch

Yksissä alokisoissahan se häätys sitten vielä käydä, kun kerta kaks ykköstä on haettu. Saas nähdä millon, kun alkaa tässä keväällä nuo agikisat. Ruusuhan ei ole missään nimessä mikää tokokoira, ainakaan minun päässäni. Sille on tasan tarkkaan opetettu pelkästään nuo alo-liikkeet, mitään ylempien luokkien liikkeitä ei ole edes mietitty. Ehkä me kuitenkin avoimessa voidaan vielä kisata, kunhan opettaisin tuon koiran noutamaan. 

No seuraavana viikonloppuna käytiin Luleåssa agikisoissa Ruusun sekä Ullan ja Pusun kanssa. Kisoihin lähtö oli melkoisen epävarmaa vielä perjantaihin asti, kun äiti oli meillä kyläilemässä ja kaatui sillä seurauksella, että sai lonkkamurtuman. Sen kanssa oli sitten monenlaista sähläystä, mutta selvisi sen verran, että uskalsin kisoihin lähteä. Kisat meni ihan kivasti; eka rata oli hylsy, mutta itse olin kauheen tyytyväinen siihen. Toiselta radalta tuli vitska, kun tokavika rima tippui, se kyllä hiukka harmitti. No ainoastaan kakso nollaa tuli sieltä, joten sijoituttiin kolmanneksi. Ullalla ja Pusulla oli hieno päivä, kun saivat sertin ja tulivat Ruotsin agivalioksi! Hyvä te :) Launtaina treffailtiin pariin otteeseen myös Luvan tulevaa sulhoa Sakkea. Sunnuntaina Rusakko juoksi kahden nollan arvoisesti, sijoituksilla 2. ja 3. Tuo kakkossijoitus toi mukanaan mysö Ruotsin hyppysertin, joten ei mikäään hukkareissu :) Medikoiria oli joka radalla 24-25, mukana myös medien Ruotsinmestari, joten ihan hyvässä seurassa me kisailtiin. Niin ja olihan siellä myös Jenny Damn koirineen kisaamassa. En ollut katsonut lähtölistoja etukäteen, joten oli tulla pissat housuun kun ekassa rataantutustumisessa yhtäkkiä olinkin nokikkain tuon gurun kanssa. Meinas oma tutustuminen mennä häneksi kun aloin seuraan miten se aikoo ohjata. Ei siis ihmekään, että siltä radalta hylsy tuli :)

Tässä linkki Ruusun hyppysertiradallewww.youtube.com/watch

No sitä seuraava viikonloppu olikin sitten näyttelypainotteinen, kun suhautettiin Tuunin, Tiukun, Tähden ja Lätsän kanssa Tornioon näytelmiin. Huomasi, ettei meidän aikataulujentekijä Seija ollut mukana, kun pikkasen hoppu meinas tulla ehtiä kehään. Juoksemalla tultiin kehään, tosin olisi sitä kävelemälläkin ehtinyt, kun oli kuitenkin kaks koiraa arvosteltavana ennen meitä :) Pojat sai molemmat eri:t ja Lätsä myös sa:n ja täten myös toisen sertinsä. Tytöistä Tiuku sai H.n kun oln vielä niin kovin kuikelo ja karvaton, ei saanut kuitenkaan silakkatuomiota, niinkuin Ruusu samalta tuomarilta eka junnunäytelmissään., Tuuni sai eri:n ja sa:n ja tätä myötä myös ekan sertinsä. Loppujen lopuksi Tunes oli ROP ja Lätsä VSP

Täältä löytyy kuvia, kiitos Saaralle! http://pytu.kuvat.fi/kuvat/Tapahtumat/Tornion+ry+25.2.2012/Shapendoesit/

Näyttelyä seuraavana päivänä lehdettiin sitten Luffen kanssa kohti Luleåta hellustelemaan. Tytöt lähti mulle kaveriksi, otettiin vähän töistä ja koulusta vapaata. Sakkehan oli niin virallisemmin Excerno Sakima Does, tarkempia tietoja löytyy kotisivuilta täältä http://www.highvolts.net/pentuja.htm

Sakke oli hyvin tasapainoinen koira, ei hötkyillyt turhista, mutta tarvittaessa löytyy potkua vaikka mihin. Näyttelyissä poika on kiertänyt hyvällä menestyksellä, harrastustuloksia ei ole. Sakke treenailee tottista omaksi ja emännän iloksi. Sakke ei ollut luonteeltaan sellainen kaikkia maailman ihmisiä syleilevä koira vaan ennemminkin suhtautui vieraisiin ihmisiin melko välinpitämättömästi. Tämä aluksi mietitytti kovastikin, mutta kun olen tarpeeksi asiaa työstänyt niin en koe sitä millään lailla ongelmaksi, kun kuitenkaan ihmisarkuutta ei siinä ole. Ja Luvassa on tuota ihmisrakkautta enemmän kuin omiksi tarpeiksi niin jospa pennuista löytyisi sellainen kultainen keskitie. Olin hurjan tyytyväinen Saken käytökseen kun kävivät maneesilla agikisoissa meitä katsomassa, päällimmäisena ajatuksena oli itsevarma tasapainoinen koira. Sillä ei ollut mitään tarvetta pullistella toisille koirille tai hötkyillä hullun lailla joka paikkaan tai säpsyä haukuntaa, hevosia, maneesia, kovia ääniä.

Melko iso poikahan se kooltaan on, olisiko noin 48-49 cm?Luustoltaan kuitenkin sopiva, ei mikään mörssäri. Turkkiakin löytyy reilusti, mutta oli hyvälaatuinen, helposti hoidettavissa. 

Joten mielenkiinnolla odotellaan minkälaisia lapsosia sieltä maailmaan putkahtelee vai putkahteleeko lainkaan. Reilun viikon päästä käydään ultrassa mutka, sittenpähän asiaan tulee ainakin toiselta osin selvyys.

Maaliskuu onkin sitten mennyt koirahommien osalta häneksi, treenaamassa ei ole voitu yskäepidemian vuoksi käydä. Tänä viikonloppuna meilllä piti olla Rauno Virran agilitykoulutus, mutta kun koira toisensa jälkeeen joutui perumaan osallistumisensa kennelyskän takia niin jouduimme perumaan koko koulutuksen. Pääsiäisenä meillä olisi seuraavat agilitykisat, onneksi ennen sitä ehditään muutamat treenit vetää. Olemme tarkoituksella nyt melko matalalla profiililla agilitykisojen suhteen; helmikuussa Luleå, pääsiäisenä Pello, toukokuussa aletaan sitten kisaamaan aktiivisemmin, jotta saadaan jotain kisatuntumaa ennen SM-kisoja. 

Niin ja tuo urheiluprojektikin meni pieleen sairastelujen vuoksi; tuli neljän viikon tauko jumpista. Nyt olenkin sitten parin viikon ajan kunnostautunut käymällä jumpalla 3-4 x vkossa, lisäksi hiihtämiset päälle. Vielä ei kuitenkaan urheilijan kroppaa havaittavissa... Eli sellainkin ero on minulla ja Jenny Damnilla :)