Pilke elää ja voi paksusti, vaikkei siitä kauheesti missään juttua olekaan. Meillehän ei tosiaan pitänyt jäädä yhtään pentua Luvan pentueesta, mutta niin se tämä tyttönen vaan kietoi koko perheen neljän ison tassun ympärille niin vahvasti ettei sitä voinut maailmalle päästää. Pilke oli jo syntymästään lähtien pentueen isoin tyttö ja massaero kasvoi koko ajan isommaksi, toki ei ne kaksi muutakaan vaavia mitään pieniä olleet. Vapaita tissejä oli sen verran koko ajan tyrkyllä, että punnitseminenkin oli alun jälkeen melko satunnaista, sen näki, että ruokaa riittää. 

Pilke alkoi erottumaan muutaman viikon iässä sekä ulkonäöllisesti että luonteensa puolesta. Se karkasi ensimmäisenä tietenkin pentulaatikosta eikä sen jälkeen siellä enää vihtynytkään, maailmaa oli nähtävä! Uusissa tilanteissa, esim. ensimmäistä kertaa matolla/lliukkalla lattialla se oli se, joka alkuhämmenyksen jälkeen lähti ensimmäisenä häntä pystyssä jatkamaan matkaa. 

Liekö saanut itseluottamusta tuosta ensimmäisestä esteenylityksestään, mutta sen jälkeen sitä ei ole pidellyt mikään. Viisiviikkoisena se loikki iloisesti sellaisen kivimuurin reunalta alas, vaikka kuin yritin sitä varjella loikkimasta. 7-viikkoisena se kiipesi auton takapenkiltä peräkonttiin ja sieltä melkoisen korkealta (meillä sellainen tila-auto, jossa perä noin metrin ? korkeudella) alas. Oli laittanut sen autoon siksi aikaa kun treenasin isojen koirien kanssa, mutta Pilke oli toista mieltä. Sitten se alkoi rallattelemaan sohvalle rallia, joka jatkui iloisesti sohvan selkänojan yli alas lattialle. Tästä joitain viikkoja eteenpäin se hyppäsi trampoliiniltä Vinsentin perässä alas (Vinsentti leikkii siellä usein tyttöjen kanssa ja olivat nostaneet Piksunkin sinne...) Seuraavaksi näen sen varmaan talon katolla.

Melkoinen hurjapää se on ja odotankin kauhulla minkälaiset kyynärät se on saanut itselleen hommattua tällä riehakkaalla elämänmenollaan

Treenausta ollaan aloitettu ja lopetettu. Silloin pikkupentuna treenailttiin seuraamisia, käännöksiä, pyörimisiä, sivulletuloa,  Leikittiin paljon repimisjuttuja. Kosketusalustalla treenailtiin juoksukontakteja. Kun hampaat aloivat vaihtumaan, lopetettiin repimisjutut ja vähän siinä sivussa sitten kaikki muukin, hups. 

Mutta tuon kanssa ei ole todellakaan mihinkään kiire; mulla on jo Ruusu, jonka kanssa voisi tehdä mitä vain sekä Vinsentti, jonka kanssa pitäisi treenata agia. Ruusulla on kisavuosia vielä monta edessä ja Vinsentti ei ole  vielä edes kisaiässä. Aattelin nyt Pikkaraisen kanssa keskittyä hömpöttelyyn, viritellään moottoria sellaiseksi, että sen kanssa tulevaisuudessa on hyvä harrastaa. 

Paitsi ilmoitauduttiin me itse asiassa tokon valmennusryhmään, joka alkaa tällä viikolla. Eka ohjattu tokoryhmä, missä olen ollut varmaan kymmeneen vuoteen, tai itse asiassa en edes muista milloin oltaisiin ohjatussa ryhmässä oltu. Joten jospa tämä olisi sellainen motivaationkasvattaja tuon tokon suhteen. Se nyt vaan on sellainen pakkopulla, jota muka tulisi treenata koiran kanssa vaikkei yhtään huvita. 

Ja toisaalta kun itse vedän tokoryhmää niin oishan se hyvä jos osais jotain opettaakin Ryhmäläiset, toivottavasti ette lue tätä blogia...On se toko oikeesti ihan huippuhauskaa...tai jotain

Mitähän muuta tuosta pikku apinasta. Mdelko terävä otus siinä mielessä, että reagoi asioihin melko herkästi, huomaa kaiken mitä ympäristössä tapahtuu ja sen myös osaa ilmoittaa. Mun mieleen liiankin herkästi. Tosin tässä pentueessa näyttää olevan sukuvika, Juni ja Segu osaavat myös tämän taidon todella hyvin. Itse asiassa Juni on meillä tällä hetkellä hoidossa ja samalla "koulutuksessa", kun reagoi niin voimakkaasti toisiin koiriin. Itse asiassa käy päälle kuin yleinen syyttäjä. Tai en mä usko, että se purisi ketään, mutta haukkuu ja kun pääsee lähietäisyydelle niin rähjää kyllä todella voimakkaasti. Toivotaan, että sosiaalistaminen ja ikä tuovat rauhoittumista Junille tämän suhteen, muuten se on kyllä niin ihana otus ja sopeutunut vaivattomasti meidän eloon. 

Iso ja vanttera tyttö se on ja näin agilityharrastajana pelottaa kasvaako siitä maxi-luokan koira. Alkaa olla 5-kuisena jo kohta Ruusun mitoissa. Juni on selvästi pienempi. Mutta kyllähän pentuna jo tuon riskin tiesin, Piksu oli sellainen pitkäjalka Juniin ja Seguun verrattuna. 

Nätti tyttö se on ja pähkäilen tässä ilmoittaako se messariin pentuluokkaan, kun ollaan sinne kuitenkin lähdössä. Toisaalta taas onko järkevää (ei ole) lähteä pentua rahtaamaan toiselle puolelle Suomea. 

Kuvia yritän ottaa molemmista tytöistä ennen kuin Juni viikon päästä lähtee pois. Nyt se on parisen viikkoa täällä meillä ollut, enkä ole vielä "ehtinyt" kuvia ottaa

Että tämmöinen vaaveli täällä meillä asustaa. Vielä kun joku päivä hoksaisi sellaisen asian kuin sisäsiisteys niin oisin niiiiiiiin iloinen!