Viikonloppu oli ja meni ohi taas liian sutjakkaasti. Aateltiin tehdä sellainen kokoperheen retki Ossauskosken voimalaitokselle kun Kemijoki Oy anteliaasti tarjosi bussikyydin ja pientä naposteltavaa perillä. Ossauskoski on 60 km Roista, joten oli ihan turistiolo kun kyytissä tyyriinä istuttiin. Se koko perheen laatuaika ei ihan onnistunut kun Vinski ei kerennyt bussin kyytiin. Se nakkas meidät linkkurille ja lähti etsiin parkkipaikkaa. bussin piti lähteä yhdeltä ja vähän ennen yhtä soittelin, että missä oot ja se oli parkkipaikkaa hakemassa. Menin bussikuskia toppuuttelemaan, että oottelee vielä hetkisen. No klo tuli 13 ja aattelin, että se kohta sieltä juoksee linkkurille. No ei juossur vaan suhahti autolla päinvastaiseen suuntaan. No minä soittamaan, että mitähän se herra suunnittelee. No oli etsimässä parkkipaikkaa. Se oli sitten soronoo reissulle, sanoin kuskille, että talla pohjaan ja menoksi. Vinskille napsahtikin sitten puunkantotalkoot iltapäiväksi siitä hyvästä ettei löydä parkkipaikkaa Rivaniemen kokoisesta kaupungista! No meillä oli tyttöjen kanssa ihan lystiä; meillä oli linkkurissakin eväät; karkkia ja mehua ja pari kirjaa mukana. Eihän sitä nyt syömättä tuollaista matkaa jaksa olla...

Viikonloppuna on meidänkin huushollissa ollut elämää kun oli pennukatselijoita käynyt visiitillä. Anu ja työt kävi la ja Maarit ja lapset, Kaisa ja Reetta sekä Piia perheineen sunnuntaina. Pennut on olleet reippaina ja valloittaneet sydämiä. Nyt onkin parissa perheessä kovat keskustelut meneillään...:)

Meidän piti tehdä tuollainen väliaikainen portti, kun pennut rupes tuntee liian suurta mielenkiintoa tietä kohtaan. Camel Boots-mies Jaakko oli aina joukon etunenässä johdattamassa sisaruksia harhapoluille. Vinskin (tuleva tekn.ope) aidantekele sai kyllä varsin tylyn tuomion; Kaisan mukaan teknillinen toteutus 7, toimivuus 5...Ei kovin hyvät meriitit töitä haettaessa:) Meidän piha oli porttia rakennettaessa varsinainen rakennustyömaa meteleineen; kompura pauhasi ja naulapyssy paukkui. Eka paukkeen kuullessa pennuilta laski hännät alas, mutta sitten kun mitään kauheaa ei tapahtunutkaan, jatkettiin samaa rataa.

Nappi alkaa olla jo aika kypsä noihin lapsiinsa. ne hyökkää kuin hyeenalauma tisseihin kiinni, kun Nappi niiden näkökenttään ilmestyy. Ja kun seitsemän termiittiä repii tisseistä niin ei paljo naurata. Armollisesti se joskus antaa niille maitohuikkaa, mutta useimmiten ärähtää ja poistuu takavasemmalle. Muutenkin Nappi on aika säälittävän näköinen; karva lähtenyt ja aivan luurangonlaiha. Se syö neljästi päivässä kunnon annoksen, mutta pennut vievät viimeisetkin mehut (maidot) äitiparasta. Ei oo heleppoa olla äiti...

Eilen pennut kävi eka kertaa autoilemassa ja metsässä. Autossa olivat boksissa kuin vanhat tekijät, aluksi pari vinkaisua kuului, sitten ne vain pällisteli maailman menoa. Takas tullessa olivat aivan piipussa, maata rötköttivät ihan kanttuvei. Lötköt pennut saatiin kantaa sisälle jatkamaan unia. Pennut olivatkin varsinaisia metsänpoikia, hyppelivät varpujen keskellä ja pyörivät rinnettä alas. Hännänkärki välistä vaan sojotti varvikosta. Tottelevaisuus oli vaan hukassa, sinne ne levisivät pöpelikköön kuin jokisen eväät, jokainen eri ilmansuuntaan. Onneksi meitä oli useampi silmäpari niitä vahtimassa, mutta kyllä siinä täys työ oli pitää ne jokseenkin kasassa. Eiköhän me tällä viikolla käydä uudestaan metsässä, kun tykkäsivät niin kovasti. Ja autoilemaan ne pääsee torstaina, kun menevät tohtorille tarkastukseen ja sirutukseen.

Ja sitten kuvia

Tytöt ja kuohuva Kemijoki

1835799.jpg

Tämä monttu liittyy jotenkin sähköntuottamiseen...

1835806.jpgR

Reetta ja "sydämen valittu" Pippuri

1835809.jpg

Täplä vaanii metsässä

1835815.jpg

Tahdissa mars

1835827.jpg

Jaakko

1835830.jpg

Tapsu

1835836.jpg

Pois alta risut ja männynkävyt! Pippuri tulee...

1835838.jpg

...ja menee...

1835846.jpg

Pennut on siirretty ulkoruokintaan...

1835852.jpg

Väsyneitä koiravauvoja autoilemassa

1835859.jpg