Pikaisesti ehtii tässä pennuhoidon lomassa koneellekin päivittämään tärkeitä uutisia. Meille syntyi 27.11 klo 00.06 lähtien yhdeksän pientä ja suloista koiravauvaa. Nappi hoiti pestinsä niin hienosti, että mun tehtäväksi jäi lähinnä pentujen syntymäaikojen ja sukupuolten kirjaaminen. Kahdeksan jälkeen aamulla sitten putkahti viimeinen pentu.

Parin päivän iässä alkoi yksi poika erottumaan muista, huuteli kovasti ja löytyi usein yksinään jostain pentulaatikon nurkasta, tissillä ei tahtonut pysyä ja jäi muiden pentujen jalkoihin. Sitä alettiin lisäruokkimaan pennunmaitokorvikkeella ja välillä hedelmäsokerilla. Viimeisenä yönä kahden tunnin välein käytiin ruiskulla antamassa maitoa suuhun, kun se ei jaksanut enään imeä. Olin Nappia käyttämässä ulkona viime yönä neljän aikaan ja samaan aikaan Vinski oli ruokkimassa "Hoikkaa" niin kuin Tipsu pennun nimitti. Hoikka enään vain haukkoi henkeä ja loppujen lopuksi se kuoli syliini aamuyöstä. Olihan se kova paikka niin minulle, että ennen kaikkea lapsille. Sitä nyt on tämä päivä itketty, mutta nyt aletaan nauttia noista muista pennuista, jotka onneksi ovat painoaan nostaneet hyvin ja ovat muutenkin tarmokkaita.

Nappi on pitänyt meitä jännityksessä olemalla syömättä. Sille ollaan tuputettu jos vaikka mitä herkkuja ja niin vain tämä normaalisti suunnaton ahmatti kääntää päätänsä pois. Kädestä ollaan saatu sille aina pikkuisen syötettyä ja tänään se alkoi jo syömään kupistakin, valikoiden tosin. Joten jospa tämä tästä alkaisi helpottumaan, neljä yötä olen nyt valvonut Napin ja pentujen kanssa ja se alkaa jo hiukan tuntua. Uskoisin, että ensi yö sujuu jo ihan hyvin.

Itse olen ollut koko viikon töissä, mutta onneksi äiti tuli tänne koko viikoksi koiravahdiksi ja hienosti onkin pestin  hoitanut. Napille tarjoillut erinäisiä pöperöitä, ruokkinut pullolla Hoikkaa ja muuten vain vahtinut pentuja. Ensi viikon olenkin sitten itse "hoitovapaalla"

Kävin vielä kaiken kukkuraksi viikonloppuna Kemissä agikisoissa. Tuomari oli joku Kraotialainen mies, jolla olikin varsin vekkuleita ratoja. Siis ihan karseaa sumppua ja pyöritystä, ihanneajat radoilla tosi tiukat. Eteneminen 4,4 m/s kolmosilla, kakkosillakin 4 m/s. Huhheijaa. Tuloslistat oli aika kauheaa katsottavaa. Toisena tuomarina oli Tienhaaran Jari, jonka radat tuntuivat niin normaaleilta. Ruusu ja Unna saivat molemmat yhdet nollat 2. ja 3.-sijoituksilla, sitten tuli vitskaa, kymppiä ja sitä hylsyä. Että semmoinen kisakauden päätös...

Tässäpä pari kuvaa High Volts I-pentueesta

Nappi ja pennut tänään

Koko pentulauma

Vasemmalta lähtien Lätsä, Antero, Hupi, Nopsa, Töpö, Lipsi, Tähti ja Liinu

Tytöt tissillä

Vasemmalta Töpö, Nopsa, Lipsi, Liinu ja Hupi

Poikien kokoontumisajot

Vasemmalta Antero, Lätsä ja Tähti