Eli käytiin Napin kanssa viime viikonloppuna luonnetestissä ja semmoiset paimenkoiran peruspisteethän sieltä napsahti; +125. Eka kertaa olen oman koiran kanssa luonnetestissä nyt käynyt, vaikka kaikkien aiempienkin kanssa on pitänyt siellä käydä. Ne on vaan täyttänyt niin yllättäen sen 7 vuotta ettei olla enään päästy... :) Kiva kokemus oli kaikin puolin! Jännittääkään ei juuri tarvinnut, kun tällä kertaa ei ole omasta töpeksimisestä kiinni tämä homma. Paitsi tietenkin jonkin verran jänskätti, että pääseeköhän se kuitenkaan läpi. No testi osoitti sen etten Napin kanssa voi liikkua missään epämääräisissä paikoissa, koska se ei puolustanut mua laisinkaan!! Näissä tilanteissa kaipaan hovawartteja... Eipä se kyllä puolustanut itseäänkään, oli tuijotellut vain mun perään, eikä reagoinut hyökkääjään millään lailla. Taistelutahto yllätti, tuomari sanoi sen olevan Napin moottori, lisäksi sanoi, että Napissa oli jonkinlaista pidättyvyyttä, joka luultavasti vaikuttaa sen toimintaan myös harrastuksissa ja johon voisi kiinnittää huomiota. Tämä jäi kyllä hiukan vaivaamaan, että mitähän se sillä tarkoitti ja miten sitä pidättyvyyttä saa siitä pois.

No pisteet tulee tässä osa-alueittain (jos muistan oikein...)

Toimintakyky +1 Kohtuullinen

Terävyys +1 Pieni ilman jäljelle jäävää hyökäyshalua

Puolustuhalu +1 Pieni

Taisteluhalu +2 Kohtuullinen

Hermorakenne +1 Hieman rauhaton

Tempperamentti +1 Erittäin vilkas (mitä Nappiko vilkas..ei kai...)

Kovuus +1 Hieman pehmeä

Luoksepäästävyys +2b Luoksepäästävä, hieman pidättyväinen

+++Laukausvarma

 

Niin ja olen miettinyt sitä pentuasiaa paljon ja päätynyt siihen etten Napilla vielä ainakaan uusia pentuja teetä. Ootellaan ensin noiden eka pentusten terveystuloksia kaikessa rauhassa. Ja Nappikin saa häiriintymättömän treeni/kisakauden jos vaikka saataisiin jotain tuloksiakin...